Read an Excerpt

Kaikki on nyt valmista. Seitsemän viikon ajan olen jokaisena aamuna lakaissut teemajalle vievältä polulta lehdet, jotka ovat pudonneet kivilaatoille, ja neljäkymmentäyhdeksän kertaa olen valikoinut niiden joukosta kourallisen, jonka olen sirotellut takaisin kiville, jotta polku ei näyttäisi liiaksi ihmisen lakaisemalta. Se oli yksi asioista, joissa isäni oli aina itsepäinen. Sanja sanoi minulle kerran, ettei kuolleita tarvitse miellyttää. Ehkä ei tarvitsekaan. Ehkä miellytän itseäni. Toisinaan en tiedä eroa. Miten voisin, kun he ovat luissani ja veressäni, kun heistä ei ole jäljellä muuta kuin minä? En ole uskaltanut käydä lähteellä seitsemään viikkoon. Eilen avasin vesihanan talossa ja pitelin vesileilin suuta sen metallia vasten. Puhuin sille kauniisti ja puhuin sille rumasti ja saatoin huutaa ja itkeäkin, mutta vettä ei liikuta ihmisten murheet. Se virtaa vauhtiaan hidastamatta tai kiihdyttämättä maan pimeydessä, siellä missä vain kivet kuulevat.