Kuulaassa syysilmassa loistelivat avarat salot värikylläisinä ja hiljalleen liipottelivat kuihtuneet lehdet alas polulle, jota pitkin saarnaajamunkki Pietari Kaukovalta vaelsi kohti synnyinseutuaan eteläisessä Hämeessä. Kuta kauemmaksi hän ehti Aurajoen suulta, sitä koskemattomampina laajenivat erämaat hänen ympärillään ja sitä useammin kohtasi hän tiellään hirviä ja peuroja. Eilen oli hän jättänyt viimeisen ristityn kylän suomalaisheimon alueella ja nyt vaelsi hän Salpausselän saloilla, toivoen viimeistään huomenna ehtivänsä ensimäisiin hämäläiskyliin.

Kuta lähemmäs päämaaliaan hän ehti, sitä elävämpinä kohosivat hänen mieleensä lapsuusajan muistot. Hän oli syntynyt alisen Linnajoen varrella, jossa hänen isänsä Jurva, liialta nimeltä Kaikkivalta, oli ollut rikas ja mahtava mies sekä eteläisten hämäläisten heimopäällikkö. Mutta kaksikymmentä vuotta sitten olivat ristisoturit hyökänneet Etelä-Hämeeseen, hänen isänsä oli joutunut taistelussa tappiolle ja hänet, joka silloin oli vasta kymmenvuotias poikanen, olivat he muiden vankien mukana vieneet pois. Hänet oli kuletettu Ruotsin maalle Lundin kaupunkiin saakka, missä munkit olivat sitten kasvattaneet häntä ja opettaneet ristinoppia, saadakseen hänestä lähetyssaarnaajan omien heimolaistensa pariin.

Niin oli häneen vuosien kuluessa vähitellen juurtunut uusi usko uusine tapoineen ja hänestä oli kasvanut hurskas saarnaajamunkki, samalla kuin lapsuusaikaiset mielikuvat olivat häipyneet jonnekin kauas. Hän oli täydentänyt opinnoitaan Riian kaupungissa sekä saarnannut sen jälkeen kymmenen vuoden aikana ristinuskoa virolaisten maassa. Kotiaan ja omaisiaan ei hän kuitenkaan ollut unhottanut, vaan hänen palavana halunaan oli ollut päästä levittämään valkeutta omille, pimeydessä vaeltaville heimolaisilleen.

Kuluneena kesänä, kun käännytystyön Virossa oli vihdoinkin katsottu päättyneen, oli hän saanut tilaisuuden palata synnyinmaahansa. Turkuun tultuaan oli hän saanut kuulla, että hämäläiset olivat joukottain luopuneet ristinuskosta, johon heidät väkipakolla oli käännytetty, karkottaneet tai surmanneet papit ja palanneet entiseen pakanuuteensa. Isänsä oli hän saanut kuulla olevan vielä elossa sekä pakanain päällikkönä.

Piispa Tuomas oli ottanut hänen käännytystarjouksensa mielihyvin vastaan, huomaten hänet syntyperänsä perusteella mitä soveliaimmaksi mieheksi suostuttelemaan uppiniskaisia hämäläisiä kirkon kuuliaisuuteen. Niin oli saarnaajaveli Pietari, joka oli alkanut käyttää vertauskuvallista nimeä Kaukovalta, koska hän nöyryydessään oli pitänyt ihmiselle sopimattomana käyttää isänsä nimeä Kaikkivalta, lähtenyt yksinään vaeltamaan syntymätienoitaan kohti, hyljäten piispan tarjouksen aseellisesta saattueesta ja jättäen itsensä herransa Vapahtajan turviin.