Runoja

Yksinäinen koivu nojaa peilityynen järven ylle hämärässä, sen heijastus värisee pohjoisen ilmassa-hetkellinen ja ikuinen näky, vangittu kieleen, joka on yhtä täsmällinen kuin ilmeikäs. Tähän koottujen runojen sydän sykkii suomalaisen maiseman hiljaista intensiteettiä, missä lumen hiljaisuus, kesävalon häivähdys ja modernin ajan varjo kohtaavat. Jokainen runo todistaa suomalaisen runouden kehityksestä 1900-luvulla, yhdistäen lyyrisen kirkkauden levottomaan uusien muotojen etsintään. Ääni on ...